perjantai 2. syyskuuta 2016

The Companion of Wisdom


Käytiin kesällä Korkeasaaressa. Suurin osa tästä kauniista pöllöstä otetuista kuvista oli aika epäonnistuneita, mutta päätin kokeilla, mitä sitä taas saisikaan aikaan kikkailemalla huonolla kuvalla ja photoshopilla. Olen yllättynyt. Positiivisesti.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Lapsikuvaus #1


Elämäni ensimmäinen 1v kuvaus. Kirkas auringonpaiste oli haastava kaikkine varjoineen, mutta kyllä sieltä muutama kelpuutettu kuvakin tuli. Tässä oma suosikkini.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Revontulijahti






Käytiin viime yönä metsästämässä revontulia ja olin erittäin innoissani saatuani jotain jäämään kameraankin. Tarkennushan on ihan metsässä (tai ei edes siellä), mutta värit oli onneksi tässä tilanteessa suuremmassa merkityksessä. Tämä yökuvaus vaatii selkeästi vielä harjoittelua. Ja tosiaan, näistä näkeekin, että minulla on käytössä nykyään kaksi erilaista signeerausta, koko nimimerkki FractaAnima sekä pelkät nimikirjaimet FA. Niitä sitten vähän mielen mukaan vaihdellen.

maanantai 16. helmikuuta 2015

torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!



Kuvasin ensimmäistä kertaa ilotulitteita. Suorastaan hykerryttävä kokemus.

perjantai 28. marraskuuta 2014

lauantai 30. elokuuta 2014

Koruja







Torstaina pääsin kokeilemaan työssäoppimispaikan studiota ja kameraa. Käytin myös muokkauksiin harjoittelun aikana oppimiani muokkaustyylejä.